unelmatehas

Yhteisö

Konsepti

Unelmatehtaalla kaikki pudasjärviset voivat tavoitella unelmiaan, hautoa ideoistaan liiketoimintaa, löytää uutta suuntaa ja vahvistusta uralleen.

Unelmatehas tarjoaa aktiiviselle kaupunkilaiselle mahdollisuuden ja tukea tulevaisuuteen. Yhteinen nimittäjä toiminnalle on työ.

Unelmatehas kokoaa kaupungin, kolmannen sektorin ja yritysten palveluja saman katon alle asukasta varten. Unelmatehas kouluttaa ja työllistää sekä opettaa uusia taitoja. Se auttaa käynnistämään yritystoimintaa tai tekemään töitä osuuskunnan kautta. Unelmatehtaalla voi jakaa ajatuksia ja keksiä uusia mahdollisuuksia toimia. Muualta Pudasjärvelle muuttaneet pääsevät mukaan helposti paitsi toimintaan, mutta myös uuden kotipaikan porukkaan. Unelmatehtaalla tutustuu uusiin ihmisiin - ja näkee varmasti myös vanhoja tuttuja!

Kuka muodostaa Unelmatehas-yhteisön?

Kaikki toiminnassa mukana olevat ihmiset! Kokoamalla toiminta yhteisiin puitteisiin vältetään päällekkäisyydet ja varmistetaan eri toimijoiden yhteistyö. Tällä hetkellä yhteisössä ovat eri tavoin mukana 4H, Työpetari, Unelmatehas Oy, Kööki, Karhupaja sekä kaupungin kehittämistoiminta ja kehittämishankkeet. Lisäksi yhteisöön ollaan perustamassa osuuskuntaa, ja mukaan mahtuu lisää yrityksiä ja yhdistyksiä.

Kenelle Unelmatehas-yhteisön palvelut ovat suunnattu?

Yrittäjiksi aikoville, työtä ja toimintaa etsiville, opiskelijoille, uusille ja vanhoille pudasjärveläisille.

Unelmatehtaan arvot

Yhteisöllisyys, osallistaminen, aktiivisuus, ekologisuus, yksilön merkitys ja kehitys.

Jaa kaverille

Powered by OrdaSoft!